torstai 22. lokakuuta 2015

Ideointiretki Kivinokan Wanhaan metsään


Keskiviikkona tehtiin ympäristökeskuksen johdattamana kävelyretki Kivinokan vanhaan metsään, josta ollaan tekemässä luonnonsuojelualuetta. Kierros oli kaikille avoin. Ryhmä oli pieni, mutta sitäkin innokkaampi.

Kierroksen tarkoituksena oli ideoida luonnonsuojelualuetta ja siellä kulkevia polkuja. Pohdittiin, mistä poluista kannattaa tehdä ns. pääväyliä, mihin kohtaan kaivataan pitkospuita, tarvitaanko opasteita, levähdyspenkkejä, yms.

Yhtä mieltä oltiin siitä, että alue tulee säilyttää mahdollisimman luonnontilaisena ja ihmisen kädenjälki tulisi näkyä mahdollisimman vähän. Merkatut polut pitäisi ihmiset tietyillä reiteillä, eikä lähdettäisi samoilemaan poluilta umpimetsään.

Itse halusin, että polut kulkevat ainakin kolmen "nähtävyyden" kautta. Hiidenkirnuille tulee päästä, pienelle suolle pitäisi olla polku ja merenrantakallion kautta pitäisi yksi polku mennä. Ympäristökeskuksen luonnoksissa oli nämä otettu jo hyvin huomioon.

Kirjoittelin aikaisemmin tilaisuudesta, jossa esiteltiin Kivinokan metsän suojelua. Se kirjoitus löytyy täältä.

Jos kaikki menee putkeen, niin metsä on parin vuoden sisällä suojeltu.

Kuvia metsäretkeltä:














torstai 15. lokakuuta 2015

Vanhankaupunginlahden hoitosuunnitelma etenee


Vanhankaupunginlahden lintuvesi-alueen suunnitelmat etenevät. Ympäristölautakunta esittää alueen hoito- ja käyttösuunnitelmaa vuosille 2015-2024. Suunnitelmaan sisältyy muun muassa Pornaistenniemen tervaleppälehdon ja Mölylän metsien suojelu. Kivinokan vanhan metsän suojeluhanke etenee tämän suunnitelman rinnalla, vaikkei suoranaisesti tähän suunnitelmaan kuulukaan. Koko litania löytyy täältä, ken jaksaa lukea.

Ympäristölautakunta pyysi lausuntoja Vanhankaupunginlahdesta eri järjestöiltä, kuten kaupunginosayhdistyksiltä. Suunnitelmaa pääsääntöisesti kiiteltiin. Lintuyhdistys Tringa oli huolissaan alueen lintujen tilasta ja haluaisi aluetta halkovan voimalinjan pois. Monet kannanotot kaipasivat suojelualueen laajentamista myös Kivinokan suuntaan. Lisäksi kaivattiin palkattua työntekijää, joka katsoisi päältä, että hoito- ja käyttösuunnitelma toteutuisi.

Lausuntoja tuli noin 20 yhdistykseltä ja ne löytyvät myös ylläolevasta linkistä. Lausuntoja tuli mm. luonnonsuojeluyhdistyksiltä, Koitolta, Kuusiluodon porukalta, kulosaarelaisilta, Viikki-Seuralta ja jopa Roihuvuori-seuralta. Mukana myös meidän Kivinokkalaiset ry:n lausunto. Huomioni kiinnittyi siihen, että Ponnistus, JHL ja siirtolapuutarha eivät ole lausuneet asiasta mitään. Laiskuutta, pohdin hetken mielessäni. Mutta sitten huomasin, että ei näiltä yhdistyksiltä ollut edes pyydetty lausuntoa. Onko kaupunki unohtanut heidät kokonaan?

Kivinokkalaiset ry sai sitten tällä kertaa edustaa koko Kivinokkaa. Meidän lausuntomme löytyy myös ylläolevasta linkistä, mutta liitän sen myös tähän:

"Kivinokkalaiset ry toteaa, että he ovat Natura- ja suojelualueen lähinaapureita, joten suunnitelmat yleisöpalveluiden kehittämisestä ovat tärkeitä. Esitetyt parannukset, kuten opastetaulut, polkupyöräverkostot, esteettömät polut, lintujen tarkkailumahdollisuuksien lisääminen ja monipuolistaminen, maisemankatselupaikkojen parantaminen sekä viestinnän kehittäminen ovat tarpeen. Polkupyöräreitistön kehittämistä on kuitenkin tarkoin suunniteltava, ja yhdistyksen mukaan reitistön ei tarvitse kaikkialla kulkea rannan tuntumassa.

Kivinokkalaiset ry pitää tärkeänä luonnonsuojelualueiden laajentamista. Samalla tulisi ohjata liikkujia niin, että kulkemisesta olisi mahdollisimman vähän haittaa luonnolle. Tämä edellyttää luontoselvitysten tekemistä ja niiden pohjalta harkintaa siitä, miten liikkuminen järjestetään.

Hoito- ja käyttösuunnitelman tekemisessä Kivinokkalaiset ry pitää hyvänä sitä, että luontoselvitysten ja maastokäyntien avulla on selvitetty luonnon tilaa ja kehityssuuntaa sekä sitä, että yleisön tietoja ja näkemyksiä on koottu palveluiden parantamiseksi.

Kivinokkalaisten mukaan on hyvä, että jo nyt rantaniittyjä laidunnetaan ja niitetään, ja että toimintaa on tarkoitus lisätä. Matalan meren umpeenkasvun estämiseksi ruoppaus saattaa olla tarpeen.

Osallistavaa suunnittelua Kivinokkalaiset ry pitää tarkoituksenmukaisena ja nykyaikaisena tapana suunnitella ja kehittää kaupunkia, ja yhdistys ilmoittaa olevansa valmis osallistumaan suunnitteluun.

Esittelijä toteaa, että Vanhankaupunginlahden alueen kulkureitistön kehittäminen on herättänyt keskustelua yleisötilaisuuksissa ja asiasta on tullut palautetta ympäristökeskukseen. Varsinkin suojelualueilla rannat tulee säilyttää mahdollisimman luonnontilaisina. Reitistö on myös suunniteltava siten, että tarvitsee kaataa mahdollisimman vähän metsää. Myös eläinten liikkuminen tulee ottaa huomioon. Kuten aiemmin kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunnon yhteydessä on todettu, suunnittelu vaatii vielä eri tahojen yhteistyötä, jotta erilaisia kulkutapoja käyttävät voisivat mahdollisimman sujuvasti liikkua alueella."

MUISTUTUS: Ensi viikolla sitten luontoretki Kivinokan vanhaan metsään, jossa kerätään ideoita, miten sitä parhaiten suojeltaisiin. Kaikki mukaan 21.10.2015 klo 16-18. Lähtö luontopolun alusta. 

perjantai 9. lokakuuta 2015

Vierailu Stansvikin kesämaja-alueella


Kesällä tuli käyväistyä Stansvikissa Laajasalossa. Kivinokkalaisena minua kovasti kiinnostaa Stansvikin kesämajojen kohtalo ja olenkin asiaa sivusilmällä seurannut. Kesällä satuin pyörimään kulmilla ihan muista syistä, mutta päätin käydä Stansvikissa lounaalla ja samalla kiertelin kesämaja-alueita.

Stansvikin kartanon ympäristössä on kaksi kesämaja-aluetta. Aluetta hallinnoi ammattiyhdistys Jyty Helsinki, johon kuuluu kaupungin työntekijöitä. Kartanolla on pitkä historia, johon voi tutustua täällä.

Stansvikin kartanon alue on ollut kaupungilla 1930-1940-lukujen taitteesta lähtien. Sinne on rakennettu kaksi kesämaja-aluetta, Vanhakylä ja Uusikylä. 23 mökin Vanhakylä on rakennettu vuonna 1953 ja muutamaa vuotta myöhemmin rakennettiin 30 mökin Uusikylä.



Kaupunki on nyt tuhoamassa Uuttakylää. Suunnitelmissa on, että Kruunuvuorenrannan uusien asuinalueiden asukkaat tarvitsevat virkistysalueita ja Uusikylä tullaan purkamaan ja sen tilalle perustetaan yleinen puisto. Uudenkylän mökit siirretään Vanhaankylään, joka näin ollen tiivistyisi.

Kiertelin sekä Uudenkylän että Vanhankylän puolella. Lähinnä tuli mieleen Kivinokasta JHL:n alue. Viehättävää seutua.


Kaikki puheenaiheet eivät Stansvikissakaan ole sallittuja.

Tanssilava.

Erään majan pihalla jäin juttelemaan vanhemman pariskunnan kanssa. Krister Söderman esitteli itsensä "vanhimmaksi stanvikilaiseksi". Hän on viettänyt Stansvikissa aikaa mökkialueen historian alkuhämäristä saakka.


Pariskunta kertoi kadehtivansa kivinokkalaisia ja sitä, miten me saimme pelastettua alueen rakentamiselta ja osasimme hyödyntää mediaa. Otin kiitokset nöyränä vastaan.

Södermanilla oli vielä optimismia, että Stansvikin alue saisi jäädä nykyiselleen. He ovat tehneet paljon luontoselvityksiä, joiden mukaan alueen luonto on ainutlaatuista. Stansvikilaiset ovat ainakin kerran käyneet vierailulla Kivinokassa, jolloin Kivinokka kaikille -liikkeen aktiivit antoivat neuvoja ja tukea kamppailussa kaupunkia vastaan. Toivotin kovasti onnea taisteluun ja jatkoin kierrostani.

Stansvikissa tuli vastaan paljon asioita, joita minä puolestaan kivinokkalaisena kadehdin. Kuten tällaisia:

Lounasravintola


Laiturit



Venevaja

Tenniskenttä

Keittokatos ja grilli


Rantasauna

Palju